HUIKEA VIIKONLOPPU, HUIKEAT VETOKARKELOT | Leftfoot.fi

HUIKEA VIIKONLOPPU, HUIKEAT VETOKARKELOT

Huikea viikonloppu tulossa: pitäisi olla kahdeksassa paikassa yhtaikaa, vaikka yhdessäkin tilanteessa stiplaaminen tuntuu välillä ylitsepääsemättömältä. Maajohtaja huutelee tekstia, ja media kyselee perättömien väitteiden perään. En ole sanonut mitään ja jos olenkin, niin kiistän sen, mikä on vielä kiistettävissä, sillä minua piikittänyt henkilö ei välttämättä edes ole lääkäri saati sitten suomalainen. Haviskaa siitä ja eläkää tästä. On viikonlopun evankeliumin aika.

Betsafe on valmistautunut tammikuun hektisiin karkeloihin maistukaisten, jopa oksettavien viihdevetojen avulla: poraako Antti Kurhinen Saana Parviaista sillä seurauksella, että pääkaupunkiseudun Dempsey ja Makepeace menevät kihloihin vuoden 2012 aikana? Mitä tekee JusuJusu Parviainen? Onnistuuko Parviaisen Züüssi vonkaamaan Saanan takaisin kotipesään siten, että Jussi ja Saana ovat avioerohakemuksista huolimatta vielä avioliitossa vuoden 2012 lopussa? Mikä on Henna Kalinaisen tai Johanna Tukiaisen rooli tässä limaisessa räpylärokkisirkuksessa? Palaavatko Henna Kalinainen ja Antti Kurhinen sittenkin yhteen? Tämän juuri eetteriin iskemäni kappaleen jälkeen haluan esittää itselleni yhden kysymyksen: mitä v..tua??!!

Olen henkilökohtaisella tasolla mieltynyt Betsafen erikoisvetoon, jossa panostaja-Pasit pääsevät hiekoittamaan pelitiliään seuraavan Valioliigassa esiintyvän ex-staran avulla. Thierry Henry rokotti jo arvostelijoitaan, mutta onko seuraava megasurffailija kertoimen 3,00 omaava Robert Pires? Edwin van der Saarin ilmestyminen Valioliigamyräköihin ennen helmikuun 1. päivää palauttaa vedonlyöjien panokset viisinkertaisesti takaisin, ja David Beckhamista irtoaa kerroin 15 - how about that? Panosta on mahdollista tyrkätä myös muun muassa Robinhon, Robbie Fowlerin ja Patrick Vieiran suuntaan, mutta missä on Jari "Slaid Slid Slidden" Litmanen? Onko Jardellin zäänssi-niminen mahdollisuus kutistunut pienemmäksi kuin allekirjoittaneen mysteerimíkitin Suomen nuorten Leijonien MM-välierän jälkeen? Kenties on, kenties ei.

Nyt tarkkana: viikonloppu on täynnä huikeaa pelattavaa. Kokoonpanouutiset ja muut taustatiedot ovat kenties vankempia kuin koskaan, joten nyt kannattaa pitää peukalojarru herkillä ja iskeä vedot ajoissa sisään. Pelatkaamme seuraavasti:

Aston Villa (2,35)
Tottenham (1,27)
Tottenham -1 (1,70)
ManU -1 (1,45)
Swansea +1 (1,98)
Derby (1,85)
Derby -1 (3,32)
Doncaster +1 (1,72)
Doncaster (3,60)
Hull (1,70)
West Ham (2,60)
Fiorentina (1,40)
Juventus (1,28)
Juventus -1 (1,85)
Inter +1 (1,62)
Inter (3,40)
Napoli (1,30)
Napoli -1 (1,95)
Atletico Madrid (1,70)

Ja muistakaa: Usko Eevertti Luttinen (1,75). Muistakaa myös Viasatin tarjoamat viikonlopun NHL-taistot. Hyvää viikonloppua.