HEI ME VOITETAAN!
19. Tammikuu 2012 - 17:33 — Left FootToivottavasti olitte alushousujeni syrjässä kiinni, kun julkistin eilisen illan pankkituplan. Toivottavasti muistitte painaa isolla kädellä, jottei viikonlopun kauppareissu lopu makkaratiskin kohdalle. Niin kuin eilen jo faktana esitin, Real Madrid ja Barcelona tekivät molemmat maalin, ja Olympiacos-CSKA Moskow -korismatsissa mätettiin yli 153,5 pistettä. Betsafen kohteille tyrkätyt kertoimet 1,90 ja 1,60 kelpasivat allekirjoittaneelle paremmin kuin vessapaperi thaimaalaisessa vessassa, joten tänään on taas huomattavasti kivempi mieli, vaikka lunta sataa, ja kaikkia vituttaa.
On aika katsoa torstaista antia, joka on sen verran maistukainen, ettei panostusta sovi jättää väliin tänäänkään. Monet varmasti ihmettelevät, kuinka Ilves on laskettu ennakkosuosikiksi Tapparaa vastaan. Kyseinen seikka johtuu puhtaasti siitä, että Ilveksen valmentajalla on enemmän turhaa itseluottamusta kuin Tapparan vastaavalla. Tappara on tällä hetkellä 0,2 kilometriä parempi joukkue kuin Ilves. Toisaalta, SM-liigaan sijoittaminen on vähän samanlaista touhua kuin pimeässä kuseminen vasurilla - pitäkäämme siis panostus maltillisena. Huomattavasti parempaa pelattavaa löytyy Italian kentiltä sekä Ruotsin kaukaloista. Tässä lisärahaa halukkaille:
Linköping (2,00)
Inter-Genoa yli 2,5 maalia (1,72)
Ilves-Tappara yli 4,5 maalia (1,62)
Tappara +1 (1,53)
Tappara (2,45)
Yeah!

